LÄHTÖ 3.7.2014
Tää kuva on otettu muutamaa minuuttia ennen koneeseen pääsyä, arvatkaapa vaan jännittikö! Istuttiin Sofian kanssa siellä penkeillä, ja kateltiin hermostuneina muita lähtijöitä :-D Siinä hetkessä sen oikeesti tajus, että on lähdössä!
HAYDEN, THE STORE IS NOT HERE!
Oltiin isolla porukalla menossa pitämään barbaque-iltaa rannalle ja katselemaan kaunista auringonlaskua. Toi oli aivan ihana ilta, vaikka tosin aika koominen. Alapuolelta näättekin kuvat meidän huikeista hampurilaisista, jotka sisälsi cheddarjuustoa, pullaleipä"kuoret" ja tuollainen muka-pihvi makkarapötykkä :-D Kaikilla mahtoi noi jäädä syömättä, kun toi makkara ei hirveen houkuttelevalta näyttänyt tuolla noitten leipien välissä. Tarjolla oli myös vaahtokarkkeja, mitä pystyi paistamaan nuotiossa, mutta espanjalaiset ehti syömään ne kaikki ennen meitä :-( Ruoka ei siis maistunut, mutta ilta ainakin oli hauska, ja ennen kaikkea kaunis, kun mikä! Totally worth 3 pounds.
TEACH ME FINNISH
Me suomalaiset tultiin päivää myöhemmin lentoaikataulujen takia, ja lähdettiin myös päivää myöhemmin Brightonista kuin muut. Muiden lähtöpäivänä meillä siis oli vielä koulua, mutta muilla ei. Opettaja ilmoitti luokkaan tullessaan, että tänään ei opiskellakaan englantia, vaan meidän pitäisi opettaa hänellä suomea :-D Kuulemma neljän tunnin jälkeen hänen pitäisi osata puhua suomea yhtä hyvin kuin me muutkin.... Noh, homma alotettiin aikalailla kirjaimista, ja kuinka me ne lausutaan. Kaikki sit tyssäsikin y-kirjaimeen, jota jankattiin melkein se kolme tuntia. Hassua aatella, kuinka ylivoimaisen vaikeeta se oli kaikille muun maalaisille! Tietenkään kaikki ei pystyny opettaa asioita yhtä aikaa yhdelle ihmiselle, niin me muut askarreltiin jotain lappusia, jossa oli jotain normaaleita ja erikoisia asioita suomen kielestä. Esim. numerot, kuusi palaa -juttu ja kuinka sana koira taivututetaan. :-D Lewis oli ihan hämillään, kuinka suomen kieli voikaan olla niin hankalaa, ja tuskin sitä oppia kamalasti jäi päähän loppujen lopuksi.
Oh gooooood. Best photobomb ever.
Hei tää sun matkablogi on huippu! :)
VastaaPoistaNiin on muuten sunkin, oon molempia blogeja lueskellu itseasiassa jo pidemmän aikaa! :-)
PoistaTosi kiva oli tämäkin postaus :D !
VastaaPoista