Matkan alkamisesta on jo 122 päivää, ihan uskomatonta kuinka tää aika menee näin nopeesti. Välillä on hetkiä, kun unohtaa koko kielimatkan, mutta sitten vastapainoksi on taas sellaisia hetkiä kun flashbackit lentää silmissä ja kanssaolija joutuu kuuntelemaan mun muisteluita kielimatkasta kyllästymiseen saakka. Välillä on hervoton ikävä ja halu palata takaisin Brightoniin, mutta välillä taas on vain onnellinen, että se kaikki tapahtui ja Brighton jää vain ihanaksi muistoksi mieleen. Lähes joka päivä mietin, haluanko enää koskaan palata Brightoniin, vai oliko se kaupunki sellainen Once in a lifetime -paikka. Jokaikinen kerta päädyn toiseen vastaukseen kuin eri kerralla ja en tosiaankaan osaa päättää. Ehkä päädyn joskus vielä Brightoniin, ehkä en. Ehkä minua pelottaa, että toinen käynti Brightonissa sumentaisi ensimmäisen kerran muistot.
Matkan jälkeiset ajatukset ovat hyvin sekalaiset. Välillä en edes usko käyneeni siellä ja pitkäaikaisen unelmani olevan ohitse. Kun vihdoin pääsin matkan jälkeen astumaan sisään kotiovista ja laskemaan kaikki laukut lattialle, mietin että mitä ihmettä mä nyt teen mun elämällä. Ei ollut enää mitään mitä odottaa ja vielä ei ollut aika kielimatkan muistelullakaan, kun eihän sen loppumista ollut yli 24 tuntiakaan. Toki matkalaukussa odotti miljoona uutta vaatekappaletta, joita voisi hypistellä ja muistella ostohetkeä, mutta niidenkin ihanuus katoaisi pian. (Hoxhox Kajaanilaiset, jos kiinnostaa niin puolet näistä kielimatkan ostoksista löytyy 47 viikolla Vanhasta Aitasta, paikalta 56. Nyt en tosiaankaan tiedä mitä mä siellä kaupan kassalla oon miettiny, kun tuollaisia vaatteita sinne oon roudannu....) Se tunne oli niin ristiriitainen, kun oli niin ihanaa olla kotona, mutta silti olis vaan halunnut edelleen kävellä Brightonin katuja ja jutella niille ihmisille, joita luultavasti ei enää koskaan tuu kasvotusten näkemään. Mun pesisleiri alkoi seuraavana päivänä kotiinpääsystä, mutta jos se ei olis alkanut, niin olisin luultavasti vaan maannut mun sängyssä viikon putkeen ja miettinyt, että miten mä nyt pärjään. Noo, oon kuitenkin selvinnyt hengissä, vaikka enää ei ookkaan tiedossa kielimatkaa tai sellasta isoa juttua. Tokihan sellainen pikku juttu on noussu nyt unelmaks, kun kielimatkasta ei enää tarvii haaveilla, nimittäin vaihtovuosi... Mun harmiks äiti ei vaan oikein lämminny idealle. Sen takia oon nyt vähän syyttäny itteeni, koska olin niin "tyhmä", että lähin kielimatkalle, kun en vielä tiennyt tästä mun haaveesta lähtee vaihtoon.. Meinaan siis, että ne 3 ja puol tuhatta euroo ois voinu sijoittaa sinne vaihtovuosi rahastoihin, mutta eipä sille enään voi mitää.
Mulla on monien vuosien ajan ollu sellanen kauhee brittiylistys päällä, että kuinka ihanan kuulosta brittiaksentti on, kuinka tahdon joskus asua Lontoossa ja kuinka hienoo siellä on, mutta tiiättekö, mä sain siinä kolmessa viikossa tarpeekseni briteistä tyydyttämään sen mun hirveen britti-innostuksen. Nyt äiti yritti ehottaa, jos oltais lähetti ens keväänä Rooman sijaan Lontooseen, niin mä vastasin ei !! Äitikään ei meinannu uskoo korviaan :-D Elikkäs taas löyty yks hyvä puoli kielimatkoista ainakin täs mun kohdalla!
Ikävä Brightonia ja kavereita kohtaan kasvaa yhä, ja tulee varmasti kasvaamaan aina vaan suuremmaks ja suuremmaks. Haluaisin niiiiin kävellä Churchill Squarelta niitä ihania pikkukatuja kohti rantaa ja kävellä kaupungin ja rannan erottavan tien ali pidättäen hengitystä, koska siellä yöllä majailleet kodittomat olivat jättäneet sinne hajujälkensä. Haistella sitä suolaista meriveden tuoksua, kävellä rannalla vaikka se sattuukiin jalkapohjiin, istua hostin terassilla katselemassa auringonlaskua, ja jopa syödä sitä pahaa lounas sandwichiä, kunhan olisin vielä siellä kielimatkalla. Te kaikki, jotka olette ensi kesänä tai muulloin tulevaisuudessa lähtemässä kielimatkalle ja ehkä jopa Brightoniin (joka oli iha unelmapaikka!!) niin nauttikaa! Nauttikaa sydämmienne kyllyydestä joka ikisestä hetkestä, koska joskus se on ohi. Kaikesta ikävästä huolimatta oon niin kiitollinen ja onnellinen, että oon saanu mahdollisuuden käydä kielimatkalla, tutustua uuteen kulttuurin ja uusiin ystäviin. En tiedä pitäiskö mun kiittää EFää vai mun vanhempia - ehkä molempia - mutta mä tosiaankin vietin mun unelmien kesän Brightonissa ♥
Kiitos, jos jaksoit lukea koko romaanin, joka venähti pidemmäksi kuin odotin. Jättäkää postausideoita tuohon alas ja muistakaahan käyhä kyselemässä lisää kysymyksiä täällä kun siihen on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus!
