keskiviikko 12. elokuuta 2015
maanantai 10. elokuuta 2015
Reunion party
Nyt pikkuhiljaa viimeisetkin kielimatkalaiset alkaa palailla Suomen puolelle kotiin, koska koulun alkuhan on jo tosi lähellä. Varmasti monilla kielimatkalta kotiin palanneille on mielessä kielimatkakavereiden uudelleen näkeminen, mulla ainakin oli. Ulkomaalaisten näkeminen tosin on paljon hankalampaa, mutta siinä mielessä on kiva, että ne kaikkein parhaimmat kaverisuhteet luotiinkin sitten suomalaisten kesken! Meidän porukasta kahta lukuunottamatta kaikki pääsi tulemaan EF:n Reunion partyihin, jotka järjestettiin 30.8.2014 eli noin kuukausi meidän matkan loppumisen jälkeen! Ikävähän siinä vaiheessa oli jo niin kauheen kova, että ei meillä Sofian kanssa ollut muita mahdollisuuksia, kun matkata reilu 6 tuntia junassa näkemään kaikkia kavereita! :-D
Lippu sinne maksoi noin 30e, mutta toki meille täältä Kajaanista matkaaville matka maksoi paljon enemmän kuin vain sen, kun laski mukaan meidän ja meidän äitien (jotka lähti mukaan viettämään teatteri-viikonloppua) junaliput ja hotellihuone kahdelle yölle.
EF Reunion party siis järjestetään yleensä aina vanhalla yliopistolla, ja olihan se aika kiva diskopaikka! Sinne on siis kaikilla kielimatkalle käyneillä ja tänä vuonna myös kaikilla muillakin on mahdollinen pääsy Reunion Partyihin! Meille koko homman pääasiana oli nähdä ne ihanat matkakaverit, ja niiden kanssa me siellä oltiinkin! Käytiin katsomassa pääesiintyjän TCT:n muutama biisi ja tietenkin tanssimassa 2014 vuoden EF-tanssi! Kaikilla alkoi jo pitkän shoppailupäivän jälkeen olla niin kauhee nälkä, että me mentiin sit loppuillaksi istumaan mäkkäriin syömään ja vaan juttelemaan. Se oli kyllä tosi hyvä sauma tavata melkein kaikki kaverit, kun ei itse tarvinnut sitä paikkaa ja luokse vetävää aktiviteettiä päättää :-)
Se ilta oli kyllä aivan ihana, ja on hirvee ikävä kaikkia, toivottavasti tavataan taas joskus ♡
Kielimatkalle? Matkan varaaminen
Joskus tähän pisteeseen pääsemiseen aikaa oon saattanut kulua vuosia, kuukausia tai vaikkapa vaan minuutteja. Mä jännäsin ja odotin sitä päivää pari vuotta, ja se varmaan teki siitä hetkestä entistäkin ihanampaa. Oltiin edellisen viikonloppuna sovittu Sofian ja hänen äitin kanssa, että tiistaina kokoonnuttaisiin yhdessä meidän keittiön pöydän ääreen tekemään varaukset. Muistan vaan, kuinka se aika mateli sitä h-hetkeä kohti ja kuinka, kauheeta se odottaminen oli. Se matkan varaaminen oli mulle jotenkin aika iso rajapyykki, koska se varmisti sen, että lähtö olisi varmaa ja mun unelma tulis toteen.
Kun klikkailet itsesi tuosta 'Varaa heti netin kautta' linkistä, saavut tän näköiselle sivustolle. Siitä valitset sitten itsellesi kaikkein mieluisimman vaihtoehdon. Vaihtoehtoja on tuosta vielä alempanakin, mutta niistäpä lisää tietoa löytyy esitteestä ja kyseiseltä sivulta tietty! Tietenkin tuo Kielimatkat 10-14 ja 14-18 vuotiaille on kaikkein suosituimpia. Sitten klikkaat tuosta 'Varaa netin kautta' ja se heittää sit sut seuraavan kuvan kohdalle!

Sitten alkaa se virallinen matkan varaaminen, ja tuosta yläpuoleltapa näkyy noita kyseisiä kohtia, minkälaisia sitten täytellään matkaa varatessa. Tuossa mä oikeastaan laitoin samoja kohtia mitä mä itse otin omalle matkalle lähtiessäni. ERIKA-matkavakuutussuoja kannattaa ehdottomasti ottaa, siitä voi esim. vanhemmat lukea EF:n esitteestä enemmän :). Sim-kortti kans kannattaa ottaa EF:n kautta, koska esimerkiksi liiderit ei yleensä vastaa siellä kohteessa puheluihin, jotka tulee Suomen numerosta. Jos oot menossa Britteihin, niin ehdottomasti suosittelen Pariisin vierailua, se oli ihan huippu! Olin jo kerran aiemmin Pariisissa käynyt, joten se 2 yön vierailu riitti mulle siellä oikein hyvin. Tuohon Pariisin hintaan siis kuuluu matkat, hotelli, aamupala ja yksi ruokailu, metroliput ja paikallinen esittelemässä meille kaupunkia.
Ja tähän kohtaan sitten kielimatkalle lähtevän ja huoltajien tiedot. Tuolla kolmannella sivulla sitten onkin vahvistus, jossa lukee kaikki tiedot ja sieltä voi tarkistaa, että onhan kaikki sattunut ihan oikein sinne. Sittenpä lukeekin LÄHETÄ VARAUS ja oh my sitä tunnetta. Hypin varmaan siinä penkissä, kun äiti klikkas sitä kohtaa :-D
Jos jotain epäselväksi, tai ette tiedä mitä pitä täyttää mihinkin kohtaan varatessanne, niin laittakaapas kommenttia tai viestiä mulle jossain, niin koitan auttaa! Ja tietenkin, jos joku teistä tämän postauksen lukijoista on varaamassa matkaa, niin olisin teillä ikuisesti kiitollinen, jos laitatte mut teidän suosittelijaksenne! Tietenkin sillä edellytyksellä, että koette saaneenne jotakin innoitusta tai apua multa tai mun blogista!
Matkan varaaminenhan siis tapahtuu seuraavasti:
1.) Varaa matka netistä heti EF:n sivuilta ef.fi
2.) Soita EF:lle sivustolla näkyvään numeroon, ja saat matkasi varattua puhelimessa asiantuntijan avustuksella.

Sitten alkaa se virallinen matkan varaaminen, ja tuosta yläpuoleltapa näkyy noita kyseisiä kohtia, minkälaisia sitten täytellään matkaa varatessa. Tuossa mä oikeastaan laitoin samoja kohtia mitä mä itse otin omalle matkalle lähtiessäni. ERIKA-matkavakuutussuoja kannattaa ehdottomasti ottaa, siitä voi esim. vanhemmat lukea EF:n esitteestä enemmän :). Sim-kortti kans kannattaa ottaa EF:n kautta, koska esimerkiksi liiderit ei yleensä vastaa siellä kohteessa puheluihin, jotka tulee Suomen numerosta. Jos oot menossa Britteihin, niin ehdottomasti suosittelen Pariisin vierailua, se oli ihan huippu! Olin jo kerran aiemmin Pariisissa käynyt, joten se 2 yön vierailu riitti mulle siellä oikein hyvin. Tuohon Pariisin hintaan siis kuuluu matkat, hotelli, aamupala ja yksi ruokailu, metroliput ja paikallinen esittelemässä meille kaupunkia.
Ja tähän kohtaan sitten kielimatkalle lähtevän ja huoltajien tiedot. Tuolla kolmannella sivulla sitten onkin vahvistus, jossa lukee kaikki tiedot ja sieltä voi tarkistaa, että onhan kaikki sattunut ihan oikein sinne. Sittenpä lukeekin LÄHETÄ VARAUS ja oh my sitä tunnetta. Hypin varmaan siinä penkissä, kun äiti klikkas sitä kohtaa :-D
Jos jotain epäselväksi, tai ette tiedä mitä pitä täyttää mihinkin kohtaan varatessanne, niin laittakaapas kommenttia tai viestiä mulle jossain, niin koitan auttaa! Ja tietenkin, jos joku teistä tämän postauksen lukijoista on varaamassa matkaa, niin olisin teillä ikuisesti kiitollinen, jos laitatte mut teidän suosittelijaksenne! Tietenkin sillä edellytyksellä, että koette saaneenne jotakin innoitusta tai apua multa tai mun blogista!
torstai 6. elokuuta 2015
Funny moments part 2
LÄHTÖ 3.7.2014
Tää kuva on otettu muutamaa minuuttia ennen koneeseen pääsyä, arvatkaapa vaan jännittikö! Istuttiin Sofian kanssa siellä penkeillä, ja kateltiin hermostuneina muita lähtijöitä :-D Siinä hetkessä sen oikeesti tajus, että on lähdössä!
HAYDEN, THE STORE IS NOT HERE!
Oltiin isolla porukalla menossa pitämään barbaque-iltaa rannalle ja katselemaan kaunista auringonlaskua. Toi oli aivan ihana ilta, vaikka tosin aika koominen. Alapuolelta näättekin kuvat meidän huikeista hampurilaisista, jotka sisälsi cheddarjuustoa, pullaleipä"kuoret" ja tuollainen muka-pihvi makkarapötykkä :-D Kaikilla mahtoi noi jäädä syömättä, kun toi makkara ei hirveen houkuttelevalta näyttänyt tuolla noitten leipien välissä. Tarjolla oli myös vaahtokarkkeja, mitä pystyi paistamaan nuotiossa, mutta espanjalaiset ehti syömään ne kaikki ennen meitä :-( Ruoka ei siis maistunut, mutta ilta ainakin oli hauska, ja ennen kaikkea kaunis, kun mikä! Totally worth 3 pounds.
TEACH ME FINNISH
Me suomalaiset tultiin päivää myöhemmin lentoaikataulujen takia, ja lähdettiin myös päivää myöhemmin Brightonista kuin muut. Muiden lähtöpäivänä meillä siis oli vielä koulua, mutta muilla ei. Opettaja ilmoitti luokkaan tullessaan, että tänään ei opiskellakaan englantia, vaan meidän pitäisi opettaa hänellä suomea :-D Kuulemma neljän tunnin jälkeen hänen pitäisi osata puhua suomea yhtä hyvin kuin me muutkin.... Noh, homma alotettiin aikalailla kirjaimista, ja kuinka me ne lausutaan. Kaikki sit tyssäsikin y-kirjaimeen, jota jankattiin melkein se kolme tuntia. Hassua aatella, kuinka ylivoimaisen vaikeeta se oli kaikille muun maalaisille! Tietenkään kaikki ei pystyny opettaa asioita yhtä aikaa yhdelle ihmiselle, niin me muut askarreltiin jotain lappusia, jossa oli jotain normaaleita ja erikoisia asioita suomen kielestä. Esim. numerot, kuusi palaa -juttu ja kuinka sana koira taivututetaan. :-D Lewis oli ihan hämillään, kuinka suomen kieli voikaan olla niin hankalaa, ja tuskin sitä oppia kamalasti jäi päähän loppujen lopuksi.
Oh gooooood. Best photobomb ever.
maanantai 3. elokuuta 2015
KYSY KIELIMATKOISTA part 2!
Nyt olis kysymyspostauksen aika! Muutama teistä oli toista kysymyspostausta ehdottanut, joten sellasempa teille teen! Tällä kertaa mä toteutan tän ihan itekseen. Kysymykset siis tietenkin voivat liittyä mun omaan matkaan tai kielimatkoihin ihan yleisellä tasolla. Aikarajaa mä en tälle aseta ainakaan näin heti alkuun, alan tekemään postausta, kun kysymyksiä näyttää olevan tarpeeksi.
Kysymyksiä vaan tulemaan!
sunnuntai 2. elokuuta 2015
Kielimatkalle? Vanhempien suostuttelu
Moikka! Ajattelin tehdä tämmöisen 'Kielimatkalle? ...' postaussarjan, jossa suurin piirtein kerron aika järjestyksessä kielimatkaan liittyvistä asioista! Haaveilun jälkeenhän tietenkin on vuorossa vanhempien suostuttelu.
Monet on varmasti katsonut kielimatkablogeja ja -esitteitä sillä silmällä, että "Tuonne minä tahdon", mutta homma on kaatunut siihen, ettei usko vanhempien antavan lupaa. Hommahan voi olla hankala tai helppo, riippuen tietenkin ihan vanhemmista, iästä, rahatilanteesta, ja monesta muusta asiasta. Se ei tee kuitenkaan hommasta täysin mahdotonta.
Jos sun vanhempien mielestä matka tuntuu tosi hintavalta, kannattaa kertoa mitä kaikkea se pitää sisällään. Mun matka maksoi noin 2500e, ja se sisälsi kaiken seuraavan:
Kolmen viikon majoituksen täysihoidolla, lennot, kuljetukset joka paikkaan (ei paikallisia bussikortteja), aikuisten ihmisten valvonta 24/7, paaaaljon aktiviteettejä, 2 yötä Pariisissa (hotelli, ruokailut ja kuljetukset), koulua, mahdollisuuden ambassador toimintaan, josta voi saada huikeita palkintoja käytännössä ilmaiseksi, ja vaikka mitä muuta!
En kyllä itse voi sanoa, että tietäisin, missä saisin samaan hintaan yhdelle henkilölle samalla elintasolla yhtä halvalla kolmeksi viikoksi kaiken tuon. 2500e on paljon rahaa, mutta kannattaa huomioida kuinka paljon asioita se pitää sisällään! Summaa ei myöskään veloiteta kerralla, vaan osissa matkan varaamisen jälkeen (itselläni n. 10kk sisällä), joten melkein sen saman määrän rahaa voi vuoden aikana säästää jostain muusta :)
VINKKEJÄ!
- Älä hötkyile itsekään, vaan kerro asioista ihan rauhassa, ja anna vanhemmillekin aikaa sulatella!
- Ota etukäteen selvää, koska vanhempien suostuttelu faktojen kanssa on paljon helpompaa!
- Tarjoa "vastalahjaksi" jotain muuta, kuten esim. maksat matkasta itse puolet, saat sen lahjaksi, esim. vaihdat sen skootterin ja mopokortin hankinnan kielimatkaan!
- Muista myös mainita, että matkalle mennään myös itsenäistymään ja oppimaan kieltä!
- Tilatkaa yhdessä kotiin EF:n esite, johon vanhempi voi vaikka ihan omalla ajallaan paneutua, ja lukea! Esittele vaikka entisten kielimatkalaisten blogeja, joista hekin voi lukea kielimatkoista kaikkea kulissien takana tietoa!
- Käykää vanhempienne kanssa yhdessä info-tilaisuuksissa, joita järjestetään ympäri Suomea syksyllä ja keväällä ennen ensimmäisiä lähtöjä! Jos omalle paikkakunnallenne ei ole merkitty info-tilaisuuksia, niin ei hätää niitä voi katsella online:na netistäkin!
- Kerro sun vanhemmille, kuinka tärkeetä sulle kielimatkalle lähteminen on!
- Hanki tuttu ihminen matkakaveriksi, se voi varmaankin (toimi ainakin meillä) rauhoitella sun vanhempia, ettet oo ihan yksin lähdössä tutkimaan maailman kolkkia!
- Ei kannata uhkailla vanhempia heh, se ei johda mihinkään (mä uhkasin, että no mä lähen sitten 7 tonnia kalliimmalle vaihtovuodelle sitten parin vuoden päästä eikä ne sit nää mua vuoteen -> äiti suuttu ja keskustelut pysähtyi heeeetkeks)
Jos sulla on unelmana lähteä kielimatkalle, älä tosiaankaan luovu siitä, vaikka ensimmäinen vastaus olisikin ei! Aina saa koittaa uudelleen parempien syiden ja ehdotusten kera, se 'Kyllä' vastaus saattaa tulla sieltä vielä joku päivä!
Mulle itselleni kielimatkalle pääseminen oli ehdottomasti parhain ja opettavaisin kokemus tähän mennessä elämässäni, ja oon siitä tosi kiitollinen mun vanhemmille! ♡
Kiinnostaisko teitä, että tekisin itsekseni toisen kysymyspostauksen? Laittakaahan kommenttia tuonne alas, tai mun sosiaalisiin medioihin, että semmonen olis kaivattu! Tietenkin mä semmosen voin teille tehdä,mutta se tietenkin edellyttää tarpeeksi kysymyksiä :-D Seuraavaan kertaan ♡
Tilaa:
Kommentit (Atom)














