Voisin sanoa, että melko varmasti joka ikinen kielimatkalle lähtenyt, on saanut toooooosi paljon uusia ihania ystäviä Suomesta, mutta myös muualta maailmalta. Kukaan ei varmasti jää kielimatkalla yksin, sitä ei tosiaankaan tarvitse pelätä! Ystäviä syntyy, vaikka kielet ei aina ihan kohtaakkaan, koska se ei menoa haittaa.
Yhdessä kaverin kanssa matkalle lähteminen on myös hyvä vaihtoehto yksin lähtemisen sijaan, koska matkan aikana paikan päällä on se tuttu tuki ja turva ja varmasti helpottaa ainakin alkuun, kun sen kaiken uuden kokee kaverin kanssa. Mun vanhemmat ei edes välttämättä olis päästänyt mua yksin lähtemään, mutta musta oli ihan kiva, että oli hyvä ystävä mukana. Tietty yksin lähtiessä kielimatkasta saa varmasti paremmin kaiken irti, kun on pakko lähteä muiden mukaan ja olla sosiaalinen. Kannattaa kuitenkin aina muistaa, että jos on epävarma vaikkapa oman englannin kielen puhumisen/ymmärryksen tai yksin lähtemisen kanssa, niin on aina vaihtoehto ottaa oma kaveri mukaan!
Suomalaisista myös varmasti löytyy helposti seuraa, ja joka varmasti saattaa myös tuntua paljon turvallisemmalta, kun voi puhua omaa kieltään, ja toinen myös ymmärtää sitä. Mä itse sain muutamista suomalaisista tosi hyviä ystäviä matkalta, ja ollaan nähty myös matkan jälkeenkin. Tietenkään englanniksi juttelua ei kannata tosiaankaan pelätä, kunhan rohkeasti avaa suunsa ja ei välitä virheistä, koska niitä sattuu kaikille! Mä kai yritän sanoa, että ystäviä kannattaa hankkia ihan suomalaisistakin, kuin muualta tulleista! Ja porukassa liikkuminen tietenkin on kaikkein hauskinta, kun puhutaan englantia, mutta jos sana on hukassa niin apua saa helposti suomeksi kysymällä, jos myös muita suomalaisia sattuu olemaan mukana.
Mä vannon, etten nähnyt kyllä kertaakaan ketään liikkuvan yksin ilman ketään kavereita, koska se ei vaan oo mahdollista kielimatkalla! Ujoimmatkin pyydetään varmasti porukkaan mukaan, ja pitkäaikaisia ystävyyssuhteita saadaan todella helposti luotua. Avoimin ja rohkein mielin vaan puhumaan englantia, ja tutustumaan uusiin ihmisiin! :-)

