.

torstai 21. toukokuuta 2015

Tuliaiset isäntäperheelle

Moikka! Kesä senkun lähestyy, ja ihan muutaman viikon sisään alkavatkin kesän ensimmäiset lähdöt, apua! Ajattelin tälläisen aiheen olevan aika ajankohtainen monille, nimittäin isäntäperheen tuliaiset.

Itsehän siis olin matkalla kaverin kanssa samassa perheessä, joten me ostettiin yhdessä tuliaiset puokkiin ja hintaahan niille yhteensä tuli noin 50euroa.. Ei hätää, halvemmallakin tietenkin pääsee :-:-D Me ei oikeen etukäteen ehditty tietää meidän perheestä paljoa mitään, joten ostettiin tuliaiset aika summamutikassa, mutta oikein hyvin ne heille näyttivät kelpaavan. Kuvia mulla ei meidän omista ostoksista ole, muta me Sofian kanssa vietiin englannin kielinen Tatu ja Patu Suomi -kirja, kaksinkappalein Muumi-käsipyyhkeitä ja pari pakettia fazerin suklaalevyjä. Me haluttiin meidän tuliaisten kuvastavan ja kertovan mahdollisimman paljon Suomesta, ja että ne olisi myös pysyviä sellaisia, joista he myöhemmin voisivat muistella meitä (toivottavasti hyvällä...). Meidän isäntäperheessä oli siis viisivuotias tyttö, äiti ja isä, ja ihan hyvin meidän tuliaiset heille sopivatkin :-)

Nyt jälkeen päin mietittynä myös muita hyviä lahjaideoita olisi voinut olla muumimukit, Jenkki-purkat, salmiakit ja vaikkapa vaan valokuvia omista kotimaisemista! Jos tietää oman isäntäperheen etukäteen, niin on kohteliasta viedä kaikille jotain tai sitten jotain "suurempaa" kaikille yhteiseen käyttöön.

Meidän isäntäperheessä oli myös kaksi espanjalaista mun ja Sofian lisäksi, ja he molemmat taisivat tuoda vain paketillisen espanjalaisia leivoksia, jotka loppujen lopuksi päätyivät myös heidän omiin suihinsa, joten YAAAAAAS 1-0 suomi-espanja tuliaiskilpailussa voitto meille :-D

Toivottavasti joku sai jonkunlaisen idean tästä postauksesta tuliaisiin, jos niiden kanssa oli probleemia! :-) ja jos on vielä asioita kielimatkoista joita haluaisitte tietää, niin laittakaa ihmeessä alas postausaihe ehdotuksia, ja aina saa tulla sähköpostiin kyselemään emma.nevanpera@hotmail.com ja/tai melkein mistä vaan nimellä Emma Nevanperä :-)