.

maanantai 4. elokuuta 2014

my trip with EF

Mä oon vihdoinkin (valitettavasti) kotiutunut tänne Suomeen. Nyt aattelin kirjoitella teille mun omasta matkasta, kuinkas siellä sujui ja mitä kaikkea ehti tapahtua. Kaikkea en tietenkään muista ja voi teille kertoa, kun pitäähän mun jättää teillekkin vähäsen koettavaa. Pieni varoituksen sana, että postauksesta saattaa tulla piiiiiitkä ja hyvinkin tunteikas tällä minun puolellani ruutua! Aattelin kirjoittaa vielä kolme muuta postausta mun omasta matkasta, joten pysykää kuulolla!


Mun pitkäänodoitettu matkahan siis starttasi 3.7 Helsinki-Vantaan lentokentältä, missä tapaamisaika oli 6.00. Koko päivä sujui hyvin paljosta odottelusta huolimatta ja selvittiin kaikkien lento- ja bussimatkojen jälkeen Brightoniin. Rakastuin kaupunkiin ensisilmäyksellä, ja olin niiiiiin onnellinen, että olin osannut tehdä oikean valinnan kohdekaupungin suhteen. Brightonissahan siis on pitkä kiviranta, sopivan paljon shoppailumahdollisuuksia, kauniita pieniä katuja ja muutamia nähtävyyksiä. Ihmiset siellä oli tosi kohteliaita ja mukavia niinkuin briteissä kyllä tavataan ollakkin! Jos jotakuta kiinnostaa saada tarkempia tietoja Brightonista, ilmoittelehan mulle niin voisin tehdä siitä jatkossa pienen postauksen! 


Ensimmäiset päivät vietettiin 40-asteen kuumeessa, mutta ei siellä ehtinyt sairastamaan niin mentiin sitten särkylääkkeen voimalla. Eka viikko oli vielä hieman totuttelua brittielämään, ja voin sanoo et oltiin aika hukassa :D ekana päivänä myöhästyttiin ekasta aktiviteetista sellaset vaatimattomat puolitoista tuntia, mutta onneks meillä oli niin upeet liiderit, että ne vaan nauro meille. Kaikki kuitenkin alko rullaamaan hyvin, ja ne kolme viikkoo meni tosi nopeesti. Meillä oli ihan hyvä isäntäperhe, johon kuului äiti, isä ja ihana 5-vuotias pikkutyttö. Haluan kyl pitää yhteyksiä jatkossakin!


Kolmeen viikkoon ehti mahtua koulunkäyntiä, kaksi vierailua Lontoossa, yksi vierailu Portsmouthissa, reissu Thrope parkkiin, paljon rannalla makoilua, hauskonpitoa ja unohtumattomia hetkiä meidän ihanan aktiviteettiryhmän kans! Mun mielestä ehkä kaikkein mieleenpainuvin muisto kielimatkalta oli holifestival, jossa heiteltiin värijauhetta muiden päälle ja sen jälkeen mentiin koko laumalla mereen uimaan 


Kielimatka oli ja tulee olemaanki parhain kokemus mun elämän aikana. Sain paljon rohkeutta, itsevarmuutta, kielitaitoa ja tietenkin paljon uusia kavereita. Oon monta päivää miettiny, miten voisin kertoa mun matkasta teille, miettiny kuinka kuvailla sitä koko kokemusta. 
Sanoinkuvailemattomanmahtavajatäydellinenhyberupeamaailmanihaninjakaikkeinparhainkokemusikinä melkein pystyis kuvailemaan sen kaiken, mutta musta tuntuu että tota ei suomen kielessä luokiteltais sanaks. "Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" ehkä mä noudatan tälläkin kerralla tuota sananlaskua, ja annan kuvien puhua puolestaan, kun en saa tähän soperrettua mitään järkevää, koska flashbackit silmillä on hieman vaikea kirjoittaa. 


Mä voisin kehua kielimatkoja ja mun omaa matkaa ikuisuuksiin asti, mutta musta tuntuu, että jokaisen täytyy kokea se itse. Jos sulla on mahdollisuus lähteä kielimatkalle, älä jätä menemättä! Vietä säkin yhtä upeat lomaviikot jossain kohteessa, kenties jopa Brightonissa, ja tajuut, miks mä täällä koitan höpistä uskomattoman ihanasta kokemuksesta! 
Jos täällä lukee muita mun ihania suomalaisia kielimatkakavereita, niin kiitos teille kaikille 


and i want to yell one more time: PACIFIIIIIC 

5 kommenttia:

  1. Eikö sun matkalla ollu mitään negatiivista kun tossa hehkuttelet niin paljon ja jotkut saattaa saada väärän käsityksen tuosta kehumisen ja hehkuttelun määrästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoat negatiiviset asiat, mitä mulla on sanottavaa ef'n kielimatkoista on liika odottelu, mutta sen ymmärrän koska ryhmät oli isoja ja kaikki ei vaan aina ollut ajoissa. Toinen asia oli se, että ei saanut nukkua mulle tarvittavia määriä, mutta oikeastaan enhän mä kielimatkalle nukkumaan lähtenyt :D

      Poista
  2. Upeita kuvia! Ootko ottanut kaikki itse? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! nuo kaksi ryhmäkuvaa (holifestival ja graduation) ei ole minun ottamiani, holifestival kuvan on ottanut ammattilaisvalokuvaaja ja tuon postauksen viimeisimmän kuvan on ottanut meidän liideri :) että kaikki kuvat ovat kyllä minun ottamiani tai joko olen itse kuvissa :-)

      Poista
  3. ihania kuvia:)! vaikuttaa tosi kivalta matkalta:)

    http://mirellajau.blogspot.fi

    VastaaPoista